sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Suunnitelma on tämä

Nyt kun urakka on taas lähtenyt jo kivasti käyntiin, niin ajattelin paljastaa teillekin millä keinoilla sitä tällä kertaa lähdettiin painoa pudottamaan.

Nyt tulee se suuri salaisuus... liikunta ja terveellinen syöminen.

Eli vanha tuttu ja toimiva otetaan taas käyttöön, mutta totta kai hieman tarkemmin pitää tällaisella listaihmisellä olla suunniteltuna mitä tekee ja milloin.

Tavoitteena olisi liikunnan osalta lähteä kolmesta kerrasta viikko. Liikunnaksi lasken kaiken suunittellun liikunnan, eli en koulumatkoja tai kauppareissuja. Nyt aluksi teen sitä mikä tuntuu hyvältä. Olen tällä viikolla käynyt kävelemässä ja pienillä juoksulenkeillä. Haluan toki parantaa kuntoani taas merkittävästi, mutta koen että on tärkeää aloittaa rauhallisesti, ja saada omaan tahtiin intoa liikkumista kohtaan, jollon liikunnan lisääminen ja vaativuustaso muuttuu luonnollisesti. Näin kävi ainakin viime kerralla.

Ensi viikon jälkeen elämäni muuttuu sillä tavalla, että minulla ei ole enää aikaisia heräämisiä sen tähden että jossain pitäisi olla, ja ajattelin että nyt voisin hyödyntää aamut niin, että lähden heti lenkille ja saan näin liikunnan pois heti alta ja voin jatkaa päivää siitä energisöityneenä.

Syömisten suhteen en ole noudattunut mitään tiettyä "dieettiä", mutta olen vähentänyt huomattavasti hiilareita. Syön aamulla puuroa, ja lounaalla saatan syödä hieman riisinuudeleita tai muita hiilareita, mutta päivällisellä sekä iltapalaksi jätän hiilarit minimiin.

Lasken hiilareiksi muuten nämä perinteiset pastat, riisin, perunan ym. Syön paljon kasviksia ja hedelmiä, enkä huolehdi tai laske niiden energiapitoisuuksia ja hiilareita.

Kaloireita yritin alkaa laskemaan näin pääpiirteittäin, mutta se vaan tuntuu niin epämiellyttävältä minulle, että päätin että en ala itseäni pakottamaan siihen. Pidän ateriavälit säännöllisinä ja annoskoot kohtuudessa, niin eiköhän se tällä erää riitä.

Herkut olen jättänyt kokonaan pois. Huomasin että ne olivat tosiaankin suuri kompastuskivi jo keväällä, ja varsinkin kesällä ja alkusyksystä ote lipesi täysin herkuttelun kanssa, ja minulle ehkä helpointa on kieltäytyä kokonaan kuin yrittää pysyä kohtuudessa. Veden juonti on ollut yllättävän haastavaa nyt tällä kertaa, ja nyt pitäisikin keksiä keino sen lisäämiseksi.

Yksi herkkupäivä mulla on per kuukausi, ja siitä meinaan pitää kiinni.

Näillä lähden siis ainakin alkuun eteenpäin, ja jos tarvitaan hiomista, niin sitä pitää sitten tehdä.

-Kaukaa Kaunis

p.s. Yritän muuten saada hieman kuvitusta näihin postauksiini vastaisuudessa, mutta haluaisin että kuvat olisivan omiani, eikä netistä niin kuin ennen on usein ollut.

p.p.s Käykää kurkkamassa edellinen postaukseni what'sapp tukiryhmästä, siihen mahtuu vielä! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hei! Kerro ihmeessä mitä mielenpäällä on :)