keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Paino 26.11.2014

Hei!

Heräsin eilen kaverin puhelinsoittoon klo 9.33. Kaveri kyseli että missä sitä ollaan kun puoli kymmeneltä alkoi palaveri missä piti tosiaan olla minunkin paikalla. Jäi siis aamupainot ottamatta kun ovesta olin ulkona jo viiden minuutin päästä heräämisestäni!

Illalla kävin vaa'alla kyllä, mutta halusin pitää tämän "virallisen" painoni mahdollisimman tasaisena ja vertailukelpoisena, joten odotin tähän aamuun vaa'an virallista tuomiota.

Vaaka näytti painoksi 87,0 kg. Eli -100g viime viikosta on paino tippunut.

Olen ehdottomasti tyytyväinen. Alas päin on aina alas päin, ja lähempänä tavoitetta. Enää viitisen kiloa, niin olen niissä lukemissa missä olin keväällä iloinen ja tyytyväinen. Siis näin välitavoitteellisesti. Mutta ei tuo 5 kiloa kovin nopeasti sula, varsinkin jos haluan tehdä tämän terveellisesti ja omaa kehoa kunnioittaen ja kuunnellen.

Mutta alas päin menee vaan! Ihanaa! Tämä on niin kiva tunne kun huomaa peilissä ja vaatteissa ja ennen kaikkea olossa muutosta! Odotan hieman kauhunseikaisin tuntein joulua ja joulusuklaita, mutta uskon että mitään merkittäviä ylilyöntejä ei tule tänä jouluna harrastettua :)

Mulla on muuten alkanut liikunta taas maistumaan. Siitä enemmän ens kerralla.

-Kaukaa Kaunis

2 kommenttia:

  1. Hei!

    Löysin googlailemalla arvostelusi Polarin FT7-sykemittarista. Käytätkö edelleen kyseistä laitetta ja oletko ollut pidemmällä aikavälillä tyytyväinen siihen?

    Ajattelin itse aloittaa liikkumaan aktiivisemmin, jolloin sykemittarin ostaminen olisi hyödyllistä. Isoa rahallista panostusta 400e supermittareihin en haluaisi kuitenkaan tehdä, vaan joku tuollainen sata euroa olisi juuri sopiva summa.

    Pitääpä muuten hieman lueskella sun muitakin postauksia, itsellänikin hieman ylipainoa kropassa, joten mukava saada vertaistukea:). Tsemppiä sinne!

    - Kiira

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi!

      Käytän mittaria edelleen kyllä, vaikka pari viikkoa se onkin ollut hyllyllä kun en ole muistanut koskaan ostaa uutta patteria!

      Olen ollut tyytyväinen. Se on ihan perusmittari, syke, kesto, kalorikulutus ja sykealueet siinä tosiaan on, jotka mun käytössä on tarpeeksi. Lenkeillä käytän sitten tukena kännykkää ja sports trackeriä, joka kertookin jo sitten matkaa ja vauhtia.

      Suosittelen on on tämmönen samanlainen perus arkikäyttäjä kun minä, mutta sitten jos liikunta on tavoitteellisempaa ja tykkää enemmästä datan saannista niin sitten kandee suosiolla ostaa joku mikä kertoo vähän enemmän.

      mutta hyvin toimi patterin loppumiseen saakka ja jos tommonen ihan basic kelpaa niin ei kannata turhaan hifistellä kun toi on niin helppokäyttönenkin. Oon muuten testannut sen järvessä uidessakin ja hyvin toimi!

      -Kaukaa Kaunis

      Poista

Hei! Kerro ihmeessä mitä mielenpäällä on :)