torstai 6. helmikuuta 2014

Treeni- ja ruokakalenteri

Aloitin tossa tammikuun puolivälissä tämmösen kalenteriprojektin:



Eli joka päivä laitan joko mustaa tai punaista kynää päivän kohdalle. Jos olen liikkunut omasta mielestäni hyvin, laitan mustalla viivaa, jos taas en, niin se on sitten punaista rastia sille päivälle. Jos punaisia päiviä on peräkkäin kolme, ei saa tulla enää neljättä.

Tavoitteena ei ole siis että joka päivä liikkuisinkaan, eli sitä punaista saa kyllä tulla, mutta tämän tarkoituksena on pitää minut itseni skarppina ettei liikuntakertojen välit huomaamatta veny!



Nyt on tietenkin paljon mustaa kun on liikuntaspurtti päällä, ja olen kävellyt töihin paljon, jota pidän riittävänä liikuntasuorituiksena. Pyöräily ei riitä. Luonnollisesti kaikki muukin suunnitelmallinen, esim. jumpat ja kuntosali saa myös mustan viivan.

Tammikuun lopussa aloitin päivän päätteeksi myös merkitsemään joko hymy- tai surunaamalla miten päivän syömiset ovat menneet. Sekin motivoi kivasti, kun yrittää saada mahdollisimman monta hymynaamaa peräkkäin. Hyvänä ruokapäivänä pidän sellaista päivää, jolloin olen syönyt tavallista ruokaa kohtuudella. Kaloreita en edelleenkään laske, mutta aloitan sen jos kohtuus ei pysy kurissa. Herkuttelusta tulee aina surunaama.



Sellainen yksinkertainen tapa mulla on seurata treenejäni ja ruokaa. Tota onkin sitten kiva katsoa kuukausitasolla aina että mikä väri on valloilla, ja onko pysynyt siinä että sitä punaista ei saisi tulla kuin kolme peräkkäin.

Pitääpä mennä laittamaan nyt hymynaama kalenteriin, kun iltapalarahkakin jo syöty, ja kaikki herkkuhimot (joita on tänään ollut aivan valtavasti) selätetty!!

Palaillaan!

-Kaukaa Kaunis

6 kommenttia:

  1. Hih, itse rupesin vuoden alusta piirtämään kalenteriini kukkasen niiden päivien alakulmaan, jolloin oon pysynyt ruodussa syömisten suhteen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukkanen on kiva :) mulla kukkaset kalenterissa tarkottaa juoksulenkkiä kun suunnittelen etukäteen :D

      -Kaukaa Kaunis

      Poista
  2. Mä aloitin ton hymynaamojen piirtelemisen nyt herkuttoman helmikuun ajaks :) Ja voi olla et se jatkuu kyllä koko kevään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on musta tehokas mutta yksinkertainen tapa seurata. Mullakin nyt liikaa surunaamoja peräkkäin taas, niin pitää skarpata!

      -Kaukaa Kaunis

      Poista
  3. Oi vitsit kuin hyvä idea, pitääpä laittaa kiertoon. ;)

    VastaaPoista

Hei! Kerro ihmeessä mitä mielenpäällä on :)