sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Lomaviikko

Tämä viikko on ollut lomaa niin koulusta, kuin dieetistäkin.


Olen kyllä syönyt aamupalat, välipalat ja iltapalat dieetin mukaan, mutta päädyin kuitenkin siihen, että jatkan dieettiä kun pääsen kotiin, ja sen noudattaminen helpottuu.

En ole elänyt ihan kuin sika pellossa tätäkään viikkoa, mutta enpä usko että huomenna vaa'alta hurjia miinuslukuja näkyy. Kunhan ei nyt ihan hirveästi plussaakaan.

Mikään kiire minulla ei kuitenkaan ole minnekään, ja päätin siirtää SD:tä viikolla, eli nyt huomenna alkaa minulla viikko 2, vaikka muut dieettiläiset menevät jo viikon 3 ohjeilla.

Viikko on kuitenkin ollut aivan ihana, ja tällaistahan tämä elämä on. Siihen tämä elämäntapamuutos perustuukin, että osaa tehdä järkeviä valintoja myös arjen ulkopuolella.

Hienoa on myös huomata, että tämä dieettiajattelu ei ole saanut tämän suurempaa valtaa tällä hetkellä mielestä, koska vaikka viikko on mennyt miten on mennyt, niin en missään nimessä ole sitä mieltä että tämä nyt loppuu tähän kun ei mentykään niin suunnitelmien mukaisesti. Ei missään nimessä. Vaikka se saattaa kuulostaa naurettavalta, minusta tuntuu että motivaatio dieetin noudattamiseen on vain noussut nyt loman aikana, koska olen innoissani nyt tulevasta viikosta kun pääsee taas puntaroimaan ja omassa keittiössä touhuamaan dieettiruokien kanssa.

SD:lle luomani tavoitteet ovat siis edelleen voimassa, ja uskon että niihin pääsen. Tosin aika siirtyy nyt vain viikolla eteenpäin.

Liikuntakin jäi tällä viikolla yhteen kotitreeniin, ja kolmeen kävelylenkkiin. Mutta olen niistäkin tyytyväinen! :) Kiirus kun on ollut melkein joka päivä.

Tänään lähden yöjunalla kotia kohden, ja huomenna alkaa taas kunnon rutistus! :)

Palaillaan siis huomenna painon kanssa, ja sitten onkin luvassa taas vertailukuva postausta! :)

-Kaukaa Kaunis

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hei! Kerro ihmeessä mitä mielenpäällä on :)