maanantai 28. lokakuuta 2013

Painopäivitys & vertailukuvat

Heippa taas!

Tänään oli aika hypätä vaa'alle, ja tänään mä olinkin todella innoissani sinne menossa, koska olen nyt kaksi viikko liikkunut paljon, ja syömisetkin menneet ihan ok suurimmilta osin.

Vaaka palkitsi mun rehkimiset ja näytti näin:



85,1 kg!! Eli pudotusta kahdessa viikossa on yhteensä -2,6 kg, ja se tarkoittaa -1,3 kg/vko.

Jeejee!

Olen ihan innoissani. Enää -1,5 kg seuraavaan välitavoitteeseen, eli -15 kg pudotukseen. Silloin pääsenkin piiitkästä aikaa kampaajan hoiviin.

Ja nythän pudotettuja kiloja on kertynyt -13,5 kg. Hyvä minä!

Ja sitten niihin kuviin. Mun pitää oikeasti keksiä joku parempi tapa kuvata koska nää on niin huonolaatusia ja epäselviä. Mutta ajaa asiansa näin toistaiseksi.

Tässä olisi siis ero virallisiin "aloituskuviin" heinäkuun alusta:

Siinä näkyy nyt ainakin se kuinka vaatteet, varsinkin noi shortsin on ihan jättiläisisot mulle nykyään.

Sitten tässä olis vertailua kuukauden takaiseen minään:

Tää ei tosiaankaan oo hyvä vertailukuva. Eroa ei oikeastaan näy, mutta ei kilojakaan ole lähtenyt kuin se 2,6. Koitan saada näistä kuvista vähän selkeämpiä, mutta jätän tän leikin tällä kertaa tähän. Varsinkin kun ainut ohjelma joilla näitä "muokkaan" on paint, ja se vaan raiskaa nää kuvat huonolaatusiksi.

Noh, minä olen kuitenkin iloinen painon pudotuksesta ja muutostakin on tapahtunut tässä viiden elämäntapamuutoskuukauden aikana.

Painoa mitataan taas parin viikon kuluttua!

-Kaukaa Kaunis

p.s. tässä olis loppukevennykseks tämmönen jenkkityylinen "I weighed so-and-so pounds, but look at me now!" -kuva


20 kommenttia:

  1. Oho! Hienosti tullu painoa alas kahdessa viikossa ja huikee on kokonaispudotuskin! :) Hyvä sinä!

    VastaaPoista
  2. wuhuu, mä niin tuuletan täällä sulle! \o/

    VastaaPoista
  3. Oon seuraillu blogias jo pidemmän aikaa mut nyt vihdoin pääsin kommaamaa! Oot tehny valtavan hienoa työtä! Oot saanu iha hurjasti painoo alas ottaen tietysti huomioo et eihä sitä aikaakaa oo viel paljoo kulunu! jatka samaa mallii!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että kommentoit! Ja joo, tuntuu että tässä olis kauemminkin jo painoa pudotettu :)

      -Kaukaa Kaunis

      Poista
  4. Hieno muutos ja hieno pudotus!
    Tsemppiä edelleen!

    -Hanna
    hansuhoo.blogspot.fi

    VastaaPoista
  5. Hienoa! Se on aina mukavaa, kun saa vielä varmistuksen kovalle työlle vaa-alta :)

    Suosittelen ipiccya kuvan muokkaukseen, äärettömän helppo ja ei tarvii koneelle latailla mtn: http://ipiccy.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Paisti linkkivinkistä, nappaan itsellenikin talteen :)

      Poista
    2. Kiitos tosiaan vinkinstä! Toi vaikuttaa hyvältä. Kokeilen ens kerralla.

      -Kaukaa Kaunis

      Poista
  6. Upeesti ropisee kilot, onnea! :) Kyllä huomaa miten juoksu ja liikuntaspurttaus vaikuttaa painon putoomiseen :) Ei muuta kun liikkumaan lisää! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se liikunta tekee ihmeitä :) Mutta mun pitää toi ruokapuoli saada kuntoon nyt seuraavaks, ennen kun alan liikuntaa lisäämään entisestään! :D

      Voisko seuraava spurtti olla joku ruokaan liittyvä? :)

      -Kaukaa Kaunis

      Poista
  7. Vau mikä pudotus! :D onnea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Kelpais kyllä tälläset pudotukset toistekin.. Mutta ehkä on parempi mennä vähän rauhallisemmin.

      -Kaukaa Kaunis

      Poista
  8. Wau, upeeta!! Onnea :)

    VastaaPoista
  9. Vitsi mikä muutos !! varsinki ekassa kollaasissa ! Tsemiitsemii : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia :)

      Ekan kollaasin ero kiloissa onkin se reilu 13 kg. Ihan kiva että sellanen määrä näkyykin jo :D

      -Kaukaa Kaunis

      Poista
    2. Joo :D Ehkä saattais usko koko hommaan lopahtaa jos ei mitään muutosta näkyis muutaku vaa'alla ; D

      Poista

Hei! Kerro ihmeessä mitä mielenpäällä on :)