perjantai 18. lokakuuta 2013

Aamulenkkeilyhaaste

Ensi viikolla on syysloma, ja kerrankin minulla on aikaa keskittyä kunnolla liikkumiseen ja syömisiin.

Ajattelin ottaa loman rennosti, eli en murehdi koulujuttuja, mutta päätin pitää tiukan linjan syömisissä, ja liikkumisessa.

Siitä päästääkin syysloman haasteeseen. Olen lukenut blogeista ja artikkeleista aamuaerobisen merkityksestä laihdutuksessa.

Kesällä kokeilin aamulenkkejä muutamia kertoja, ja tykkäsin paljon. Koulun alkaessa ne vain jäi, koska uni oli aamulla tärkeämpää, ja jos koulu alkaa kahdeksalta, en saa itseäni millään ilveellä ylös viideltä jos vaihtoehtoja on.

Eli syysloma on nyt hyvä hetki kokeilla aamulenkkeilyä ihan kunnolla, ja katsoa miten paino laskee, ja miten se vaikuttaa päivän energiaan ja fiilikseen.

Kokeilen lenkkeilyä aluksi ilman aamupalaa, ja jos tuntuu hankalalta, syön ennen lenkkiä jotain pientä.

Tavoitteena olisi siis tehdä aamulenkki joka päivä ensi viikolla. Ihan pienikin lenkki riittää, eli juoksua tulisi 20-30 min. Näiden lenkkien lisäksi urheilen vielä tarvittavat määrät jotta kuukauden liikuntaspurtin tavoite 6 h tulee täyteen.

Saa nähdä miten käy. Päivitän teitä kun viikko on pulkassa.

-Kaukaa Kaunis

2 kommenttia:

  1. Mullakin aina välillä käväisee mielessä aamulenkkeily (ei ihan himoaikaisin aamulla, mutta tyhjällä vatsalla ja aika pian heräämisen jälkeen siis), mutta vielä en oo saanut lähdettyä. Ehkä sitten, kun lenkkeilystä tulee ihan kunnolla vakiintunut liikuntamuoto, nyt käyn vain 1-2 kertaa viikossa juoksemassa ja silloin tällöin kävelemässä. Harmi vaan, että kohta alkaa olla liian hyiset kelit ulkolenkeille... Voisin kyllä itekin haastaa itteni aamulenkkien kanssa parin viikon päästä kun mulla on lähes kokonainen lomaviikko! :) Sun innoittamana. :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo noi säät rupee kyllä pikkuhiljaa olemaan aika ikävät. Mutta kunnon kerrasto alle niin eiköhän tarkene.

      Ja kannattaa kokeille tämmönen pieni ajanjakso kun siihen on mahollisuus. Motivaatio kestää tän viikon kun tietää että tää ei oo "ikuisesti" projekti.

      Tän kokemuksen perusteella mä pystyn sitten ens keväänä ja varsinkin kesällä sitten päättää lähenkö lenkkeilemään aina aamusta.

      Mutta tosiaan, sä kerkiit tässä kuulemaan mun kokemukset, ja voi olla että ne ei ookaan enää niin innostavia :D

      -Kaukaa Kaunis

      Poista

Hei! Kerro ihmeessä mitä mielenpäällä on :)