lauantai 28. joulukuuta 2013

Aleshoppailua

Uhmattiin siskon kanssa ihmistunkoista kauppakeskusta, ja vietettiin eilen yli kuusi tuntia Jumbossa kauppoja kierrellen.

Urheiluun(kin) liittyviä juttusia tarttui mukaan, ja niitä tänään teille esittelen.

Ostin viimeksi urheiluvaatteita kesällä kun liikkumaan aloin, ja nämä vaatteet alkavat olla jo auttamattoman isoja. Ei ole mukava kun juostessa trikoot tippuvat koko ajan, vaikka nyörit vetäisi kuinka tiukalle tahansa.

Tässä olisi siis eilisen kauppareissun saldoa:

Talvijuoksutrikoot cubuksesta  ja urheilutoppi H&M:stä.

  




















Mun edellisetkin juoksutrikoot oli cubukselta, ja tykkäsin niistä paljon. Ne oli koko XL, ja nää talvijuoksuhousut on kokoa L. Toppi kokoa M, ja kuten näkyy, se ei ihan vielä istu kunnolla. Tätä pääsen käyttämään ehkä parin kuukauden päästä? :)

HM:ltä ostin myös toisen treenitopin josta otin koon L.

Tää oli kivannäköinen, ja tuskin maltan oottaa että pääsen käyttämään tätä tositoimissa salilla.

Sitten HM:ltä tarttui mukaan vielä fleecepaita talvijuoksuun, joka on kokoa M! Stadiumista nappasin nuo treenitrikoot, jotka pääsee salikäyttöön samantien.

Tykkään varsinkin noista peukalopaikoista! Nyt tarkenee :) Ja hosuista vielä tarkempaa kuvaa:

Kivan väriset ja kevyet! Trikoot on kokoa 42, ja kotona jumppaliikkeitä kokeillessa tajusin että koko 40 olis ehkä ollut hieman parempi. Mutta kyllä näilläkin pärjää hyvin.

Sellanen oli tällä kertaa saldo, ja  nyt kelpaa taas urheilla. Urheiluvaatteet on mulle ainakin iso motivaattori, ja onhan se kiva urheilla kun on kamppeet kohillaan.

Loppuun vielä tämmönen pieni intohihkaus, kun ostelin sitten muitakin vaatteita, ja olin surimmassa osassa paitoja jo kokoa M! En voinu uskoa sitä! :) Mun ei tarvinnut enää kaivella kaikista isoimpia kokoja ja miettiä mahtuuko nekään. En edes vaivautunut menemään "isojen tyttöjen" osastoille missään kaupoissa, koska tiesin että sieltä ei enää mulle sopivia kokoja löydy!

Tässä loppuun vielä uskalian ostokseni, eli ihana violetti neulostunika/mekko, joka on tommonen ihonmyötänen makkaramekko.


 Vaikka mun kroppa ei olekaan vielä siinä kunnossa, että tämmösiä kehtaisin ihmisten ilmoilla pitää, niin mä olin jotenkin innoissani siitä että siihen pisteeseen ei ole enää kauaa, kun mä voin. Tää onkin ikäänkuin eräänlainen tavoitevaate mulle siinä mielessä, että siinä vaiheessa kun tätä pystyn pitämään, oon jo aika tyytyväinen kroppaani.

Ja näissä kuvissahan toi maha oikein pömpöttää tossa tolleen, mutta jos vähän laihistaa niin näkee mitä kohti ollaan menossa:

-Kaukaa Kaunis

8 kommenttia:

  1. Ihanat noi jumppatrikoot! Ja tosiaan vau! Kun vedät vatsan sisään niin näytät ihan viiskyt kiloselta! ;) Me oltiin äitin kanssa kans tänään shoppailemassa ja kaikkee kivaa kyl löyty! Suurin osa tietenkin normaalihintaisia tuotteita ja toppahousut jäi löytämättä vielä! Mut onneks ei oo lunta niin farkuillakin pärjää tuolla hyvin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ei kyllä ole ollut käyttöä toppahousuille hirveänä tänä talvena. Valitettavasti.

      -Kaukaa Kaunis

      Poista
  2. Uih, tosi kiva leikkaus oranssissa topissa! Oon vilkuillut Henkkamaukan urheiluvaateosastoa sillä silmällä monta kertaa, mutten oo ikinä ostanut mitään. Kai jotenkin ajattelen, että ne on huonompilaatuisia, kun ei oo varsinaisesti urheiluvaatevalmistajan tuotteita ja kohtuuhintaisia, vaikka varmasti ne on laadukkaita ja mä oon ennakkoluuloinen :D Ehkä mäkin eksyn ostamaan uusia treenikuteita ens viikolla :P Noi siniset trikoot on ihan tajuttoman makeet! Minkä hintaiset? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan hyviä on noi perusvaateliikkeiden urheiluvaatteet olleet mun käytössä. Itse ostelen sieltä lähinnä sen takia koska tiedän että nää ei tule olemaan kauaa käytössä, koska ne jää suuriksi jossain vaiheessa joka tapauksessa.

      En siis halua vielä sijoittaa ennen kuin olen tavoitteessa. Sitten onkin kivempi ostaa niken toppeja tai muuten laadukkaita urheiluvaatteita kun tietää että ne on käytössä pitkään.

      Mutta trikoot ja topit sun muut on kyllä olleet hyviä noista "halpis"liikkeistäkin, eli suosittelen jos haluaa jotain uutta edullisesti.

      Trikoot maksoi stadiumilla 10 €, ja ne on enemmän violetit kun kuva antaa ymmärtää :) Mutta ne on kyllä kivat, ja tuntuu tosi hyvältä päällä. Ihan kun ei olis mitään jalassa! :D

      -Kaukaa Kaunis

      Poista
    2. Violetit tai siniset, väri on tosi kiva! :) Tutkin vähän Stadiumin tarjontaa netistä, onko ne mahdollisesti SOCin pökät? Kohta saattaa näkyä mun blogin puolella samanlaisia trikooposetuksia. :P En oo kyllä ikinä liikunnassa käyttänyt trikoita, vaan aina löysempiä housuja, osaankohan mä? :D

      Tiistaina tää tyttö marssii Stadiumiin ja Henkkamaukkaan (josta voi urheilupuolen lisäksi tsekata myös muita vaatteita :P). :)

      Poista
    3. Ne juuri! :) Ollaan siis samiksia? :)

      Trikoilla on musta kivempi liikkua kun ei oo turhaa kangasta missään tiellä, toivottavasti säkin totut!

      -Kaukaa Kaunis

      Poista
  3. Siis vitsi miten paljon olet laihtunut!? Näytät upealta :)!!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Matka vielä puolivälissä, mutta ihana kuulla että tulos näkyy jo :)

      -Kaukaa Kaunis

      Poista

Hei! Kerro ihmeessä mitä mielenpäällä on :)