keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Instagram :)

Nyt kun on niin kiirettä pitänyt, että ei ole oikein ollut aikaa paneutua näihin blogikirjoituksiin, ajattelin että hommaan ns. matalankynnyksen sosiaalisen median, johon on sitten helpompi päivitellä.

Päädyin instagramiin, koska kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, eikö se niin mene?

Sinne on siis luvassa enemmän ruoasta ja ruokavaliosta kuvia, joita harvemmin täällä blogin puolella jostain syystä näkee. Sen lisäksi otan kuvia kaikesta mahdollisesta elämäntapamuutokseenkin liittyvästä, mutta uskoin että sinne eksyy myös juttuja mun arjesta ja mahdollisista repsahduksista.

Sinne voi tulla siis kyyläämään meikäläistä, ja mahtavaa olis kuulla tein lukijoiden instagramit että voisin niitä seurailla! :) Koitan myös saada tänne blogin sivupalkkiin niitä kuvia pyörimään, mutta en tiiä riittääkö mun taidot siihen.

Nimimerkki on kaukaakaunis, ja kuvia luvassa päivittäin.

Jos instassa oleskelette, niin tulkaa moikkaamaan! :)

Teen varmaan tänne blogin puolelle aina sillon tällön kollaaseja nuista instan kuvista, ja välillä saattaa samat kuvat sitten vilahdella molemmissa paikoissa. Mutta ehkä siitä selvitään.

-Kaukaa Kaunis

6 kommenttia:

  1. Mä ainakin kovasti toivoisin niitä ruokakuvia tänne bloginkin puolelle, vaikka joitain päiväkirja-tyyppisiä postauksia (niitähän on myös nopea tehdä, laitat vaan kuvat ja kirjoitat mitä niissä on) :) Multa ei toistaiseksi löydy Instagramia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon yrittänyt parantaa tässä kyllä, mutta en tiedä mikä siinä on niin vaikeaa. Mutta tarkoituksena ei tietenkään ole että instagramin tultua täällä ei näkyisi enää mitään kuvia.

      Lupaan siis ryhdistäytyä ja tuoda ruokapuolta enemmän blogikirjoituksiinkin :)

      -Kaukaa Kaunis

      Poista
  2. Kivaa, säkin siellä! Täällä toinen juuri Instagramiin liittynyt, nimimerkkinä kaizuli :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee! Voidaan tykkäillä toistemme kuvista :D

      -Kaukaa Kaunis

      Poista
  3. Hei sulle löytyy haaste mun blogista! :)
    http://girlmccookies.blogspot.fi/

    VastaaPoista

Hei! Kerro ihmeessä mitä mielenpäällä on :)