maanantai 2. joulukuuta 2013

Tavoitevaatteet: housupäivitys

Mulla on kolmet tavoitehousut.

Ensimmäiset olivat nämä keltaiset, jotka sainkin jo käyttöön alkusyksystä. Sitten olivat siskoltani saadut farkut, jotka otin kyllä heti käyttöön, mutta ne olivat käyttöönotettaessa melko naftit. Sitten tuli viimeiset farkut, eli nämä hooämmästä ostetut alennusfarkut, jotka olivat ostettaessa liian pienet.

Nyt olisi aika katsoa tilanne kaikkien näiden housujen kohdalla.

1) keltaiset housut:

Napauttakaa kuvaa suuremmaksi

Keltaiset housut saavat siis siirtyä liian isojen vaatteiden kasaan. Niitä ei voi enää käyttää.

2) Siskolta saadut farkut, cubuksesta kokoa 44 (venyvää strechiä)

Tässä kuvaa elokuun loppupuolelta

Tässä joulukuun kuvakollaasi
 Nämä on vielä ahkerassa käytössä, vaikka nämä tippuukin päältä kun on vähän aikaa käyttänyt, ja kangas venynyt. Nää on myös siitä hyvät että tänne mahtuu pitkikset alle! :)

3) tavoitefarkut lokakuun alulta




Yllä lokakuun 10. otetut kuvat, ja alla nyt joulukuussa otetut kuvat. Nämähän ei tosiaan menneet edes kiinni, kun ne ostin. Nyt menee ihan vaivatta, ja istuu hyvin. Näitäkin on tullut käytettyä, vaikka pitkikset eivät mahdukaan alle.

Tässä olisi housut päällekäin:


Sellainen päivitys siis tällä kertaa. Sokerina pohjalle laitetaan uudet tavoitefarkut hautumaan tänne bloginkin puolelle:


Nämä koralliset ihanuudet on vielä kovin pienet, kuten huomaa. Kuva on otettu 13.11. Näitä kaavailin ensi kevään ja kesän housuiksi, mutta saas nähdä ovatko silloin liian isot.

-Kaukaa Kaunis

10 kommenttia:

  1. Ääh noihan tippuu sulta keväällä jo päältä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mutku ne on niin ihanat! millos mä niitä sitten pääsen käyttämään? :)

      -.Kaukaa Kaunis

      Poista
    2. Sun tahdilla sä pääset käyttämään niitä viikon-parin päästä. ;)

      Poista
    3. Mutku on kylmä ja noissa on reikiä! :D Pitkikset ei varmaan näytä kovin hyviltä tuolla alla :D

      -Kaukaa Kaunis

      Poista
  2. Noi kolmosfarkut näyttää tosi hyvältä! :) Ja korallinväriset on hienot, haluaa samanlaiset. :P Ihan parasta, kun saa siirtää ihan hetki sitten käyttämiään vaatteita liian isojen pinoon. Keep up the good work!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on kyllä kivat, mutta näyttää vähän siltä että en pääse niistä kauheasti nauttimaan.. Mutta parempi näin päin! :)

      -Kaukaa Kaunis

      Poista
  3. Hienoja muutoksia! :) Korallipökiä saatkin sitte tosiaan tuolla tahdilla käyttää piristeenä talvella ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saas nähä keksinkö jonku keinon että niitä voiskin käyttää.. Jotku sukkikset vois mennäkin siellä alla, mutta taitaa siltikin olla hiukan vielä liian kylmät siihen.. Katotaan sitten kun ne on sopivat että minkälaisia säitä oikeen on :)

      -Kaukaa Kaunis

      Poista
  4. Mitä kokoa hm farkut ja noi koralliset on? :) wau hienoa työtä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hm:n farkut on kokoa 32x34 tuumissa, ja nuo koralliset on kokoa 44/30/16 (eu/us/uk). Noi vikat tilattu ulkomailta, eli koot vaihtelee aika paljonkin eri paikoissa :)

      -Kaukaa Kaunis

      Poista

Hei! Kerro ihmeessä mitä mielenpäällä on :)