keskiviikko 19. helmikuuta 2014

Keittiövaaka esiin...

... maanantaina lähtee nimittäin tällä tytöllä rankemman luokan ruoan mittailut Fitfarmin superdieetin muodossa!

Päädyin sihen että panostan nyt tähän jumitilanteeseen, ja lähden kokeilemaan SD:tä. Muitten kokemuksista otan toki oppia, ja jos paino ei lähde tippumaan, saatan lisätä annoskokoa ja näin ollen kaloreita. Aluksi lähden kuitenkin toteuttamaan ihan ohjeiden mukaan, soveltaen vain ja ainoastaan yhtä ruokailua joka tapahtuu töissä tai koulussa.

Onneksi minulla on jo SD:n toisella viikolla koko viikon kestävä hiihtoloma, joten ainakin sen viikon pystyn tekemään täysin ohjeita noudattaen!

Mua alkoi jo hieman jännittämään miten tää lähtee käyntiin. Sinänsä on hyvä että teen tästä täällä blogin puolella julkisen, niin mun on vähän niinkuin "pakko" jaksaa loppuun saakka.

Niin kuin monet ovat blogeissaan kertoneet, ei valmennuksen ohjeita saa levittää internetissä, niin en minäkään meinaa täällä blogissa niistä kovin tarkasti jorista. Mutta totta kai projektia tulen seuraamaan täälläkin ja kaikista ajattelin jopa tihentää painopäivityksiäkin kerta viikkoon, jotta tekin kaikki pysytte kehityksestä perillä :)

Jaiks! Maanantaina alkaa! Josko sitä vaikka yrittäisi silti syödä ihan kunnolla sinne saakka, ettei tarvitsisi mitään hulluja mättöjä vedellä ennen dieettiä.

Ilmottakaa hei jos teissä lukijoissakin on nyt maanantaina alottavia SD:läisiä!! :)

-Kaukaa Kaunis

12 kommenttia:

  1. Mä en ole mukana, mut mun syömiset perustuu muuten noihin Fitfarmin juttuihin aika pitkälti. Soveltaminen vaan on sallittua. :D En kerta kaikkiaan halua enää niin tiukalle kuurille kun paino putoaa näinkin suunnilleen samaa vauhtia ja jaksan tätä itse paremmin. :) Tarttee noita kyllä ehkä harkita jossain kohtaa sitten lähempänä tavoitetta, jos kroppa kaipaa kiristämistä oikeen kunnolla..

    Onnea matkaan, kyllä tolla tulosta tulee varmasti! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän toimivaa tapaa kannata muuttaa! :) Tällä hetkellä on kyllä mielenkiinto kova tätä projektia kohtaan. Toivotaan että en pety!

      -Kaukaa Kaunis

      Poista
  2. Hei, kiva päästä seurailemaan kun en oo ite koskaan ees harkinnu moisia projekteja. Ehkä niitä vois sitten joskus kokeilla jos saan positiivisen kuvan hommasta. :) Tsemppiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saas nähdä miten mulle käy :D Mäkin selailin muitten bloggareitten kokemuksia ja siellä oli kyllä ihan laidasta laitaan kommenttia. Mä olen toistaseksi ohjeet nähtyäni ihan innoissani! :)

      -Kaukaa Kaunis

      Poista
  3. Onnea matkaan! Itse aloitin oman SDni loppiaisena ja parhaillaan on menossa väliviikko. Sitten jatkan vielä SDn Extraan. Mulle malli sopi hyvin ja toimi, lähti 7 kiloa. Olen todella tyytyväinen Fitfarmin tiimiin. Mutta loppujen lopuksi kaikki on itsestä kiinni, eli olet vaan tarkkana ja tiukkana niin muutoksia kyllä tulee :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin oma panos ja kurihan on kaiken a ja o tämmösissä. Haasteita toki tulossa kun ei voi ihan pilkuntarkkaan noudattaa niitä ruokaohjeita alusta saakka, mutta eiköhän vähän soveltaenkin saa tulosta :)

      -Kaukaa Kaunis

      Poista
  4. Hah, mä en pysyny loppuun asti mukana vaikka omassa blogissani siitä hoilotinkin :D Mutta muista, että vaikka ootkin täällä siitä kertonut, niin ei oo "pakko", jos alkaa tuntua siltä ettei se ole hyväksi. Mä en ainakaa siitä suuremmin stressiä ottanut, vaikka Liten lopetinkin, kun se aiheutti itselleni niitä "ei toivottuja" ajattelutapoja.

    Mutta uskon, että sä pärjäät hienosti! Tsemppiä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja joo, kyllä mä hetken mietin että mitä jos epäonnistun, niin kehtaanko myöntää sitä täällä, mutta tulin siihen tulokseen että jos lopetan niin siihen on luultavasti joku hyvä syy minkä voi jakaa.

      Kaikkea on kuitenkin hyvä kokeilla! Ja jokainen tuntee itsensä parhaiten ja tietää mikä itselle sopii ja mikä ei. Sitä pitää kuunnella eikä väkisin pakertaa.

      -Kaukaa Kaunis

      Poista
  5. Hei hauskaa, että löytyi blogi, jossa myös juttaillaan. Itsekin ilmoittauduin ja huomenna ois tarkoitus käydä kaupassa ja ladata kaappi täyteen rahkaa ja muuta sallittua sapuskaa. Isot tsempit sulle. Jos haluut, niin käy kurkkaamassa blogini osoitteessa http://mammanlaihdutusblogi.blogspot.fi/. Siellä kans jaan fiiliksiä SD:n kuluessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, toinen SDläinen! Mulla on luvassa huomenna kaupolla käyntiä kun pitää useammassa paikassa käydä jotta kaiken saa mahdollisimman edullisesti! :)

      Mäpä jään seuraamaan sunkin blogia :)

      -Kaukaa Kaunis

      Poista
  6. Tsemppiä! Mä oon kans miettinyt SDtä jo pitkään, mutten ole vielä rohjennut. GFG ja Dukan pyörii kans mielessä, jotain kiinnostais kokeilla. Jään innolla odottelemaan päivityksiä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rohkeasti vain kokeilemaan :) GFG on ilmainen niin siinä ei edes menetä mitään :)

      Mä hieman jännittyneenä odotan millaista tästä tulee :) Kovasti ainakin vielä intoa riittää.... kun ei tarvitse vielä mitään ohjeita noudattaa :D

      -Kaukaa Kaunis

      Poista

Hei! Kerro ihmeessä mitä mielenpäällä on :)