keskiviikko 20. marraskuuta 2013

seliseli

Alkuviikko ei ole mennyt kovin hyvin.

Päätin pitää hieman höllemmän viikon liikunnasta, koska ensi maanantaina alkaa taas neljän viikon liikuntaspurtti (ketkä lähtee hei messiin?). Ajattelin siis että jos ottaisi vähän rennommin niin jaksaa sitten kunnolla spurttailla. Noh, löysäilyksi tämä onkin sitten mennyt ruoankin suhteen.

Hirveästi on tehnyt kaikkea mieli (syytän lähitulevaisuudessa häämöttäviä menkkoja) ja tuntuu että koko ajan pitää itseltä kieltää mielihalut pois. Ja eihän se toimi pitkällä aikavälillä. Olin jo menossa mäkkäriin, sitten päätin että ostankin donitseja ja sipsejä, ja kaupassa kierrellessäni mukaan tarttui puoli litraa jäätelöä ja kanansiipiä.

Eilen sitten illasta vierailin pakastimella tiuhaan tahtiin, ja mikäs siinä The Big Bang Theoryä katsellessa ja jäätelöä syödessä. Aluksi päätin ottaa "maltillisesti" vain kolmasosan jäätelöstä. Pian purkista oli jäljellä enää rippeet, ja nekin tuli syötyä jo tänään loppuun.

Kanansiipiin en ole vielä koskenut, mutta nekin tulee syötyä tässä joku päivä. Mutta ehkä niiden kanssa voisin harjoittaa oikeasti maltillisuutta.

Tää on niin epäreilua että kerran kuussa tulee tämmönen hirveä mässäysfiilis, ja siinä koittaa sitten selvitä pää veden pinnalla. Ja mä tiedän, seliseli, mutta muutoin mulla ei ole ollut mitään ongelmaa jättää herkut kauppaa, mutta annas vaan kun menkat lähestyy niin sieltä ne sipsin huuteloo ihan eri tavalla.

Noh, kunhan ei tulis plussaa kun maanantaina vaa'alle astun. Mutta ei sekään sitten maailmanloppu ole, varsinkin kun tietää että sillon on aika turvotukset päällä.

Tää oli tämmönen naiseusangsti-postaus, joka kannattaa jättää omaan arvoonsa. Eihän tässä mikään kiire ole kun elämäntapamuutos on kyseessä. Mutta kun mä haluan kaiken hetihetiheti! :D

Toivotaan nyt kuitenkin parempaa loppuviikkoa.

-Kaukaa Kaunis

p.s. AINII! Sain varattua ajan kampaajalle! Eli mun -15 kg palkinto tulee täytäntöön! Kävin siis siellä vaadituissa kiloissa ennen tätä mun mässäysfiaskoa, joten niistä luvuista saa enää haaveilla. Mutta se ei estä mun kampaamoreissua kyllä millään tavalla :)

9 kommenttia:

  1. Noista menkkahimoista on jotenkin niin hassua lukea, kun mulla on kierukka eikä siis niitä menkkaränkkä-kohtauksia ollenkaan. Välillä muuten vaan känkkäränkkä... ;D

    Laitahan jotain kuvatusta sitten uudesta tukasta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnekas oot! :D ja joo, kuvaa tulee kyllä.. jos se siis onnistuu :D

      -Kaukaa Kaunis

      Poista
  2. Hehe, onnea vaan :) Mä ajattelin ostaa itelleni uudet farkut kunhan saavutan jonku tavotteen. Pitäs vaan päättää mikä se tavote on! Voisin lähtä sporttispurttiin mukaan, yrittää ainakin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Farkut on kyllä hyvä palkinto kanssa :)

      ja jee, tervetuloa! Ootko sä heiaheiassa?

      -Kaukaa Kaunis

      Poista
    2. Juu olen mutta oon käyttäny sitä viimeksi varmaan puoli vuotta sitten! :O Pitääkin alkaa muistelemaan tunnuksia.

      Poista
    3. Heitäpä kaveripyyntö kun pääset sisälle! :) Mulla on sama nicki siellä kun täällä.

      -Kaukaa Kaunis

      Poista
  3. Laitatko jonkun linkin siihen liikuntaspurttiin? tai sitten kuvausta, mikä se on? vai onko se samanlainen, kun se edellinenkin mihin osallistuit? :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samanlainen joo, eli 6h/vko liikuntaa, mut ei niin nipottaen ;)

      Poista
    2. Juups, Tintti jo vastasikin, että samalainen ku viimeeks, että epävirallisen virallisesti näin blogipostausten kautta seurataan ja tsempataan.

      Ja tosiaan, heiaheiassa ollaan myös jutskailtu, että jos siellä seikkailee, niin voi liittyä ryhmään :)

      -Kaukaa Kaunis

      Poista

Hei! Kerro ihmeessä mitä mielenpäällä on :)