maanantai 30. joulukuuta 2013

"mä voin ottaa teistä kuvan"

"otetaanko hei kuva?"

"joo, mä voin ottaa teistä kuvan"

Ja päivän päätteeksi sinun läsnäolostasi ei ole minkäänlaisia todisteita.

Kuulostaako tutulta? Mä olen yrittänyt kaivella jo ihan blogiakin varten kuvia menneisyydestä, mutta samoin kuin monilla muillakin ylipainoisilla, on tehtävä yllättävän vaikea.

Vietin tyttökavereitteni kanssa pikkujoulua reilu viikko sitten, ja olin ensimmäistä kertaa miesmuistiin innolla ottamassa kuvia. Tajusin siinä kuvienotto tilanteessa että hei, joku on nyt oudosti, mutta tajusin sitten sen että minähän olen kameran oikealla puolella!

Entisaikaan poikkeuksetta kun joku ehdotti kuvien ottamista, olin minä se vapaaehtoinen joka niitä kuvia nappasi useammalla kameralla. Sitten jos joku kysyi enkö minäkin halua kuvaan mukaan, sanoin että ei se minua haittaa vaikka en olisikaan, tai että ehkä seuraavalla kerralla.

Toinen väistöliike tapahtui aina jos juhlissa tai muissa tapahtumissa bongasin jonkun joka otti kuvia yksilöistä ihan muuten vain. Mä aina käänsin päätäni, tai otin jonkun tyhmän ilmeen, jonka muutin sitten joka tapauksessa ihan lopuksi pois, niin että kuva epäonnistuisi. Kuvien ottaminen oli vain yksinkertaisesti kauhea kokemus, koska minä aina olin se isoin, ja se kyllä näkyi aina kuvissa. Muuten sitä saattoi olla autuaan tietämätön siitä kuinka isolta muiden vieressä näyttää, mutta kuvissa tuli sekin todistetuksi, joka sitten ei ollut kovin mukava kokemus.

Facebook ja tägäykset onkin ihan oma juttunsa. Kauhusta kankeana menen katsomaan kuvaa johon minut on tägätty, kun siitä ilmoitus tulee. Odotin aina pahinta, ja yleensä petyin siihen joka tapauksessa. Kuvien ottaminen oli painajainen.

No, pikkujouluissa oli tarkoitus ottaa meidän kaveriporukasta joku kiva kuva josta kaikki olisivat tyytyväisiä. Niitä siis aina katsottin jokaisen kuvan jälkeen, ja siinä sai kukin kauhistella omaa olemustaan. Kuvia tarkastellessa kuuli peruskommentit että "ei mä oon ruma" tai "hyi, poista tää" ymym. Mutta mitä mä mietin? "hei, vähänkö onnistunut kuva" tai "jee, mä en näytä niin jättiläiseltä!".

Tilanne oli outo, mutta samaan aikaan olin innoissani että kerrankin näytän hyvältä! Nyt olen saanut näitä kuvia käsiini, ja kerrankin niitä katsoessani voin olla ylpeä itsestäni.

Onko ruudun sillä puolella ketään kuka voi samaistua tähän ilmiöön? Löytyykö teistä helposti kuvia tapahtumista ja illanistujaisista?

-Kaukaa Kaunis

10 kommenttia:

  1. Omat kuvauskokemukset on sellaisia, etten aiemmin kokoni vuoksi ikinä vältellyt kuvaan joutumista, vaan vasta jälkeenpäin kauhistelin kuinka isolta näytänkään muiden rinnalla. Olin autuaan tietämätön omasta koostani - aina siihen asti kun näin ne kuvat. :D Luulen, että nyt mulla on havaittavissa samanlaista käytöstä, mutta tällä kertaa niin päin, että kuvat nähdessäni ihmettelen sitä kuinka pieni oonkaan. Parempi niin päin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvat näyttää kyllä karun totuuden. Onneksi tämä totuus on nykyään ihan eri kuin ennen :)

      -Kaukaa Kaunis

      Poista
  2. Ihanaa! Toi on just niitä hetkiä kun voi olla ylpeä omasta urakastaan! "Minähän näytän ihan hyvältä kuvassa!" :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinpä! Kyllähän sitä sai itse otettua kuvia itsestään niin että niihin oli tyytyväinen ennenkin, mutta se vaati tarkkaa asettautumista ja muokkausta ja vaikka kuinka montaa otosta. Onneksi nykyään pääsee vähän helpommalla :)

      -Kaukaa Kaunis

      Poista
  3. Mää voin niiin samaistua tohon! Aivan kun itse oisin kirjoittanut :D:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D kiva kuulla että on toinenkin kameroita välttelevä!

      -Kaukaa Kaunis

      Poista
  4. Mä oon tajunnu vasta nyt miten kauheelta näytän vanhoissa fb-kuvissa. Hyi helv.... tekis mieli poistaa jokainen niistä, mut eipäs sille mitään voi, et on joskus näyttäny siltä. En kyl vieläkää tykkää musta otetuista kuvista, mut eteenpäin on menty :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä poista, näkeepähän muutkin kovan työn tulokset :) Ja blogiin vaan niitäkin kuvia ja vertaamaan! :)

      -Kaukaa Kaunis

      Poista
  5. Viimeksi tiistaina pääsin osaksi useita otoksia, jotka olivat toinen toistaan järkyttävämpiä. Yritän nyt ajatella asiaa siten, että sainpas "hyvät" kuvat sitä varten, kun joskus tulevaisuudessa pääsen lisäämään "ennen ja jälkeen" kuvia blogiini :D
    Ja facebookista sen verran, että omasta profiilista löytyy pääosin kasvokuvia, yllärii :D

    Carol

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on hyvä asenne! Tästä lähtien aina mennään vaan parempaan päin, eikös? :)

      -Kaukaa Kaunis

      Poista

Hei! Kerro ihmeessä mitä mielenpäällä on :)