keskiviikko 1. tammikuuta 2014

2014

Nyt on vuosi 2014 ja tammikuun ensimmäinen päivä! Ei ole parempaa aikaa tai päivää aloittaa taas puhtaalta pöydältä unohtaen loppuvuoden herkuttelut ja pöhnäisyyden, ja jatkaa viime vuoden tuttuun tapaan urheillen ja syöden hyvin.

Sallin tänään itselleni hieman herkkuja, kohtuuden rajoissa, mutta muuten kelkka on nyt käännetty oikeaan suuntaan.

Olen tehnyt itselleni joitain "uuden vuoden lupauksia" eli sellaisen löyhän suunnitelman miten lähden tästä taas oikealle tielle.

Koko vuoden kestäväksi lupaukseksi päätyi herkkupäivä-systeemi. Aloitan kahden kaverini kanssa viikon parin päästä herkkupäivän, eli herkkuja saa syödä vain kerran viikossa. Itse ajattelin harventaa tätäkin ehkä fiiliksen mukaan, mutta lähden nyt tuosta kerta viikkoon tavasta. Herkkuihin kuuluu siis kaikki - karkit, suklaa. keksit, leivonnaiset, jäätelö ymym. En tiedä olenko maininnut täällä blogin puolella mutta vuosi sitten aloitin veljeni kanssa karkkilakon koko vuodeksi, joka tosiaan loppui tänään puolen yön jälkeen. Vuoteen en siis syönyt karkkia tai suklaata. Suklaasta oli tosin sellainen helpotus että leivonnaisia sai syödä, missä oli suklaata, eli mutakakkuakin tuli sitten suklaahimoissa tehtyä useampikin kerta... Uskon kuitenkin että herkkupäivä tulee onnistumaan, koska aloitetaan se kavereiden kanssa yhdessä. Kaikki voimme vahtia toisiamme!

Muita "lupauksia" on liikuntaspurtit, eli 6 h liikuntatavoite aina spurttiluontoisesti, ja jossain vaiheessa voisi katsoa jotain ihan pysyvää ratkaisua kun löytyy sellainen sopiva tuntimäärä jossa pysyy. Olen myös hieman suunnitellut omaa liikuntakalenteria, eli mitä liikuntaa haluaisin mahduttaa viikkoon, ja olen päätynyt siihen että kahdesti viikossa tulisi käydä juoksulenkillä, kerran viikossa (vähintään) uimassa ja kerta viikkoon salilla. Sitten näiden lisäksi on zumba ja muita jumppia mihin voi mennä jos aikaa on. 

Nämä suunnitelmat ovat siis todella muokattavissa ja joustavia, eli fiiliksen mukaan mennään, mutta jos sitä tässä jonkulaisen rutiinin saisi muodostettua niin aina vaan parempi!

Syömisten osalta lupaus on jatkaa viime vuonna hyväksi todettua tapaa, eli terveellisesti ja mahdollisimman säännöllisesti. Herkut jää herkkupäiviin, ja ajattelin jätää punaisen lihan nyt kokonaan pois ajaksi x. Punaista lihaa syön todella harvoin muutenkin, satunnaisesti jauhelihan muodossa, mutta kokeilen nyt miten onnistuu tämmöinen ruokavalio minulla tällä kertaa.

Sitten vielä se vaa'alla pomppimislupaus. Eli en astu vaa'alle kuin ennaltasovittuina päivinä kahden viikon välein. Nämä päivät löytyykin tuolta välisivulta. Seuraava vaakapäivä on 6.1. 

Siinäpä taisi ne minun lupaukseni ollakin.

Palaillaan ruokapäiväkirjojen muodossa nyt lähipäivinä. 

-Kaukaa Kaunis

2 kommenttia:

  1. Laitoin postaustoiveita edelliseen postaukseen! :)

    VastaaPoista

Hei! Kerro ihmeessä mitä mielenpäällä on :)