maanantai 6. tammikuuta 2014

Helpotuksen huokaus (painopäivitys)

Tänä aamuna tanssahtelin vaa'an ympärillä tovin jos toisenkin. Kauhukuvat kolmesta tai neljästä plussakilosta täyttivät pään ja koitin järkeillä että ei sieltä niin paljoa plussaa voi tulla. Rohkeuteni keräten astuin puntarille ja silmiä hieman raottaen katsoin kauhuissani tilanteen.

Täällä kotona ei koskaan osu samaa paria olevia sukkia jalkaan :)

Se näytti "vain" 82,3 kg! Toisaalta harmittaa kun tuli ensimmäinen "virallinen" plussatulos, mutta toisaalta olin varautunut todella hurjiin lukuihin. Jotenkin on ollut niin plösö olo, kun on vain syönyt ja ei ole liikkunut, niin ajattelin että kyllähän ne joulukilot pysyvät ja tiukasti. Onneksi plussaa tuli tuosta viime mittauksesta vain 100 g. Jes!

Plussaa tuli kuitenkin, mikä ei ole koskaan hyvä juttu. Ja toisekseen tässä on kuukausi junnailtu nyt samassa painossa, eli nyt taas riittää motivaatiota lähteä tiputtamaan painoa reilusti!

Tajusin tässä myös että mullahan oli aamulla vaatetta päällä, esim. nuo villasukat, eli olisin voinut saada sen 100 g pois painosta jos olisin vähentänyt vaatekertaa. Noh, ei voi mitään, näillä mennään.

Kahden viikon päästä onkin uudet luvut näytöllä, ja toivotaan että kohta päästäisiin sinne seiskalukuihin!!

-Kaukaa Kaunis

2 kommenttia:

  1. Samassa painossa mennää samoin jumein. Kyl tää tästä! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä, jumit vaan liikkeelle niin päästään eteenpäin asiassa :) Sulla noi jumit varmaan on enemmänkin sitä lihasten kasvua kuin totaalista rasvanpolton loppumista, niin kuin mulla tää jumi :D

      -Kaukaa Kaunis

      Poista

Hei! Kerro ihmeessä mitä mielenpäällä on :)