lauantai 28. syyskuuta 2013

Shoppailupäivä

Hei!

Tänään oli kunnon shoppailupäivä.

Lähdin kaupoille tavoitteena löytää tavoitefarkut, paitoja, pipo, ja vyö, sekä käydä stadiumissa kokeilemassa yhdestä takista vähän kokoja.

Kaikki paitsi pipo löyty. Löysin hooämmästä täydellisest tavoitefarkut. Ne makso vaan 5 euroa, ja ne on liian pienet nyt, eli ne ei mene edes kiinni, mutta kuitenkin sen verran isot että ei mee ikuisuuksia että ne sujahtaa jalkaan. Teen niistä oman postauksen kuvien kera tässä lähiaikoina.

No, Seppälästä löyty sitten vyö alennuksesta. Mulla ei oo yhen yhtä vyötä, ja kun noi housut rupee olemaan kohta kaikki siinä pisteessä että ne ei pysy päällä, niin se tulee kyllä tarpeeseen.

Ostin seppälästä myös paidan koossa 40 (!!). Se oli malliltaan sellanen että pystyn kyllä ottamaan sen käyttöön jo nyt, mutta parhaimmalta se näyttää kun tästä vielä vähän hoikistun, mutta se käy myös sitten sellasena löysempänä versiona vielä sittenkin kun olen ihan kunnolla laihtunut.

Sitten sinne stadiumiin! Oon tässä pari päivää pähkäillyt kun stadiumilla on nyt verkkokaupassa hyvä tarjous menossa, missä kassalta saa koko summasta -25 % pois. Oon stadiumin sivuilla haahuillut useamman kerran päivässä ja monet asiat on kutkuttaneet ja eksyneet ostoskoriinkin.

Ongelmaksi kävi vain aina se, että en uskaltanut tilata. En uskaltanut, koska mulla ei ole hajuakaan siitä minkä koon tilaisin. Mulla ei ole hajua mitä kokoa olen nyt, mitä kokoa kuukauden päästä ja mitä kokoa neljän kuukauden päästä. Sen takia lähdin myymälään kokeilemaan. Olin katsonut yhtä takkia joka oli jo vähän alennuksessa jäsenille. Viime vuotinen talvitakkini on nykyään teltta minulle, joten ennen kunnon pakkasia oli hankittava joku takki. No, suurin koko tätä takkia oli 44, ja etsin automaattisesti isointa kokoa. Sitä ei valitettavasti ollut rekissä, joten hieman epäilevänä nappasin 42 matkaan ja sovituskopille vain. Ja kappas vain, se menikin päälle ilman ongelmaa. Oikeastaan, se oli jopa hieman iso?!? Lähdin sitten hakemaan pienempiä kokoja hymy korvissa ja otin sitten 40 & 38 mukaan. 40 oli minulle sopiva. Siis se jos pysyisin tämän kokoisena niin olisi mukavin ja istuisi parhaiten. Mutta päätin sitten kokeilla sitä 38 takkia, ja sekin meni kiinni hyvin! Se tuntui hieman epämukavalta, mutta ei kuitenkaan niin että vaikka huomenna olisi -15 astetta pystyisin käyttämään sitä helposti. Siispä kotiin tullessani klikkasin stadiumin nettikaupan auki, ja tilaukseen lähti talvitakki kokoa 38 !!!!!

Okei, tiedän että se riippuu takista ymym. Mutta silti. Muistan kun tuon entisen talvitakkini ostin, menin kauppaan ja etsin kaikista isoimman koon ja sen kanssa sitten ahistuksen kera sovituskoppiin. Takki on siis kokoa 48. Se meni kyllä kiinni, mutta olkapäät nousivat hassusti jos vähääkään liikutti takkia, mikä puhui sen puolesta että ei sekään mikään kaikista sopivin ollut. Mutta takki oli pakko ostaa, ja sen vetoketju meni sentään kiinni. Siinä ei paljoa malleja katseltu, kunhan saatiin jotain lämmintä talvikeleillä päälle.

Ja nyt se tunne, että menen sovituskoppiin takin kanssa, joka ei edes ole malliston suurin, ja se oli liian iso! Nää on niitä parhaita hetkiä laihdutuksessa.

Eli odottelen että paketti saapuu lähikauppaan, ja esittelen teille sitten mun hienot uudet kuteet :) Tilasin siis stadiumilta vielä juoksusukat ja lämpökerraston.

Oikein hyvä päivä siis! Tosin syömiset olis voinu mennä vähän paremmin. Söin lounaaksi subissa salaatin, se oli ok, mutta sitten kotiin lähtiessäni poikkein lidliin, ja sieltä sitten ihanasta paistopisteestä tarttui mukaan juustokinkkukroisantti (namnam!) ja suklaamuffini. Ja ne sitten mussutin onnellisena.

Kaupoilta tarttui mukaan myös sormikkaita, pari dvdtä, sukkia, juoksupanta ja hummusta! :)

Palaillaan siis ostosten kanssa ensi kerralla !

-Kaukaa Kaunis

2 kommenttia:

  1. Huippua! Kuvamateriaalia odotellessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulossa! Nää tämmöset kuvattomat ja pitkät tekstit on aika puuduttavia :D

      -Kaukaa Kaunis

      Poista

Hei! Kerro ihmeessä mitä mielenpäällä on :)