Nyt on jo hetken aikaa tuntunut että tää laihdutusprojekti jotenkin junnaa.
Kyse ei ole painon junnaamisesta, vaan päivittäisestä rutinoitumisesta.
Mielen päällä ei ole enää ensimmäisenä laihdutus, ruokavalio tai liikunta. Ne vain sattuvat kuulumaan elämään vähän eri tavalla kuin ennen.
Ja tämähän on siis tavallaan hyvä asia. Se on hyvä että tästä on tullut minulle normi ja arkea. Huomaan nimittäin kaupassa ohittavani herkut ja turhat asiat ongelmitta ja en uhraa edes ajatuksia sille kuinka ennen mukaan olisi tarttunut sipsiä ja dippiä.
Nykyään aamulla saatan päättää että minäpä lähden illalla lenkille, ja pitäytyä siinä päätöksessä sitä sen kummemmin pohtimatta päivän mittaa. Yleensä mutustelen asiaa koko päivän ja illan tullen kauhealla vaivalla kaivan ne lenkkitossut esiin.
Koulussa valitsen automaattisesti terveellisimmän vaihtoehdon, enkä edes haikaile peruna ja pastamössöjonoihin.
Kaupasta ostan rahkat, raejuustot ja kanafileet rutiinilla, ja tiedän että teen niistä jotain niistä kolmesta tai neljästä ruokalajista joita tällä hetkellä syön.
Laihdutuksesta on tullut siis tasapaksua. Siinä ei ole enää mitään uutta.
Tuntuu että mulla ei ole edes mitään kirjoitettavaa tänne blogiin.
Ehkä tämä on nyt tämmönen repsahdusviikonlopun jälkeen arkeen paluun mumina, tai sitten tämä on tällainen vaihe tässä mun elämänmuutoksessa. Saa nähdä.
-Kaukaa Kaunis
Mulla on vähän sama fiilis - hommast on tullut niin arkea ja pysyvä asia, että tuntuu ettei siitä paljon ole kerrottavaa. Päätin että jatkan kuitenkin, helpottaa pitää kirjaa painonpudotuksen kehityksestä jos ei muuta :)
VastaaPoistaJa kyllä sitä jutun juurta sitten kuitenkin tulee.. ja sitten se asia pitää vaan saada ilmoille :)
Poista-Kaukaa Kaunis