lauantai 14. syyskuuta 2013

Vertailukuva extra!

Löysinpä tänään puhelimen arkistoista kuvan jonka otin kesäkuun 7. päivä heti tultuani C25k:n ekan viikon kolmannen päivän juoksulta. Erikoista tässä kuvassa näin blogin kannalta on se, että se on otettu ennen blogin alotusta, ennen ku tiesin painosta mitään, ja ollessani kaikista isoimmillani, eli heti elämäntaparemontin alkaessa. Tällasia kuvia ei olekaan ennen blogissa nähtykään.

Muistan että otin tän kuvan ihan vaan todisteeksi että tässä ollaan kerran oltu. Että mä muistaisin sen fiiliksen kun pystyin siihen juoksuun mikä oli suunniteltu.

Toisekseen halusin vaan todistaa sen kuinka punaseks mun naama voi vaan tulla, ja se kuinka sitä hikeä vaan virtas mun naamaa pitkin. Nämä seikat te (onnekkaat) saatte välttää.

No, kuitenkin tänään tämän kuvan nähtyäni päätin lavastaa saman tilanteen uudestaan, kaivoin samat vaatteet esiin, ja samaan kohtaan seisomaan ja naps kuva vaan kehiin.

Tässä oli siis se kuva kesäkuun alusta, esittelyssä Mammutti-Minä:

 Tadaa. Näyttää muuten ihan älyttömän järkyttävältä. Tässä painoin siis oikeasti sen reilu 100 kg. Koska Heinäkuun alussa painoin hippasen alle 100 kg, ja sillon olin jo laihduttanut kuukauden.

Nonii, sitten siihen tämän päivän kuvaan:

Joo-o. Pieni ero. Mä en voi uskoa että oon koskaan ollut noin iso. Kun mä oon edelleen valtava, ja miettii että oon ollu vaikka kuinka paljon isompi!! Mitää?

Mutta tää oli kyllä aika herättävä hetki. Mä olen oikeasti päässyt eteenpäin. Tällä kaikella on oikeasti merkitystä.

Miettikää oikeesti! Tosta ekasta kuvasta on vaan reilu kolme kuukautta!!

Nyt vois sanoa että on aika hyvä fiilis.

-Kaukaa Kaunis

P.s. Tykkäättekö muuten mun sensurointitaidoista? :D


12 kommenttia:

  1. Vau!! :)

    Ja niiin tuttu tunne toi vanhempia kuvia katsellessa: "Mä en voi uskoa että oon koskaan ollut noin iso. Kun mä oon edelleen valtava, ja miettii että oon ollu vaikka kuinka paljon isompi!!" (ja siis joo oon lievästi ylipainoinen, mutta omassa mittakaavassani silti ihan sama fiilis!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli ihmisellä sitten 40 kg ylipainoa tai 5, niin ne fiilikset on kuitenkin aika samat. Jokaisella on se oma matka taitettavana, eikä sillä oo loppujen lopuks väliä vaikka toisella oliskin enemmän urakkaa edessä :)

      Mutta joo, tuntuu kyllä oudolta että on päästäny ittensä tohon tilanteeseen. Ja tähän nykyiseenkin. Eikö sitä oo ennen kattonu peiliin kunnolla?

      -Kaukaa Kaunis

      Poista
    2. Kiva että ymmärsit munkin fiilikset just kuten tarkoitinkin :) välillä tuntuu tyhmältä valittaa kun on "vain lievästi ylipainonen", mut väitän et fiilikset on silti aikalailla samat. Ei tunnu kivalta eikä ole helppoa olla isompi kuin koskaan aiemmin.

      Nimenomaan, jotenkin sitä ei pahimmillaan ihan edes tajunnut kokoaan, vasta nyt hieman pienentyneenä tuntuu että silmät on kunnolla auki..

      Poista
    3. Niimpä! Mutta onneks ne silmät on edes nyt auki! Voi tehdä asialle jotain!

      -Kaukaa Kaunis

      Poista
  2. Siis waude mikä muutos! Näyttää ku ainakin 20kiloo olis rapissu ihmisestä pois! Keep on the good work!

    Mun starttailua löytyy täältä jos kiinnostaa lueskella: http://koukussasokeriin.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti :) tossa tosiaan näkyy se muutos :) Vaikka kiloja ei ihan tota 20 vielä oo, veikkaisin että max 15?

      Mutta joo, käyn kurkkaa sun matkaa, koskaan ei oo liikaa kanssamatkustajia :)

      -Kaukaa Kaunis

      Poista
  3. Vau! Tosi iso ero kuvissa, kauheasti tsemppiä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempeistä, niitä tarvitaan että pääsee joskus vielä maaliin saakka!

      -Kaukaa Kaunis

      Poista
  4. HUH HUH mikä muutos! hieno juttu! :-))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Muutos on kyllä näissä kuvissa huomattava!

      -Kaukaa Kaunis

      Poista

Hei! Kerro ihmeessä mitä mielenpäällä on :)